Sivut

28. huhtikuuta 2012

Kesä tulee

Jippii, aurinko paistaa täydeltä taivaalta ja mittari näyttää auringossa +25. Kesä tulee, toivottavasti maanantainakin on yhtä hieno ilma, kun juhlitaan vappua. Mulla piti tänään olla autokoulun 2. vaihe, mutta se kosahti yhteen juttuun, en jaksa selittää. Olin siis peruuttanut mun tän päivän tunnin, mutta aamulla äiti kävi tallilla kysymässä, jos sittenkin pääsisin tunnille. Kyllähän se kävi.

Tällä kertaa meninkin Pasilla, jolla oon joskus silloin muinoin mennyt, kun kävin TR:llä, muttei oikein ollut mitään muistikuvaa millainen herra olikaan. Meillä oli puomitunti ja tehtiin aika yksinkertaisia tehtäviä. Alkuun en saanut minkäänlaista tuntumaa poikaan ja jolkoteltiin vaan menemään. Loppua kohden alkoi meno tuntuakin jo joltain, mutta vähän jäi laimea fiilis. Kovin sai tehdä töitä, mutta tuloksia ei kyllä sen kummemmin näkynyt. Ens kerralla sit paremmin =) Huomatkaa kuvissa mun ilme, näytän siltä että tähän on hitsin kivaa!!




Koikkeliini :D















Jeppis. Valmistaudun tässä just viettämään iltaa, perinteistä tiedossa elikkä Amarillon valloitus. Huomenna katsomaan Artukaisiin kisoja ja huoltamaan ripsiä. Palaillaan taas =)

27. huhtikuuta 2012

Perjantai-illan pikaiset

Heh heh mikä otsikko. Joo mutta ei mulla mitään ihmeellistä, lisäsin edelliseen postaukseen videot viime estetunnista ja kisoista, käykää katsomassa. Mulle tuli pääsykoekutsu Ypäjälle ratsastuksenohjaajalinjalle, maanantaina alkaa bilsan valmennuskurssi, huominen autokoulun 2. vaihe kusi ja sitä rataa. Tänään käytiin Lennin kanssa raviravalla vähän päästelemässä ja leikkimässä vesilätäkössä. Anteeksi turha postaus, koitan keksiä viikonlopun aikana jotain kivaa. Moi.

22. huhtikuuta 2012

Koppoti koppoti

Jees, kerron nyt ensin lyhyesti lauantain tunnista, menin taas Karinalla ja meni vähän niin ja näin. Alussa Karina ei oikein ollut kuulolla ja mentiin muutamista esteistä ohi. Loppua kohden saatiin hiukan sujuvuutta menoon, muttei tunnista mikään erikoisen hyvä fiilis jäänyt. En nyt jaksa selostaa tunnista enempää, katsokaa videolta!



Tänään oltiin sitten Lennin kanssa Alvan tallilla hyppäämässä seuraluokka 80cm. Kun päästiin pääkallopaikalle, Lenni oli ihan täpinöissään ja kuin mikäkin kuuma kisahevonen. Käppäiltiin hetki ennen verkkaa viereisellä pyörätiellä ja koitin vähän saada poikaa kuulolle väistättämällä ja tekemällä pysähdyksiä ja peruutuksia, ja aika nopeesti se jo alkoi vähän keskittymäänkin eikä ollut kuin joku vieteri. Verkassa se oli ihan ok, en nyt tietenkään sitä niin lyhyessä ajassa mitenkään kovin hyvin saanut läpi, mutta ei se pahaltakaan tuntunut. Ei hypätty verkassa paljoa kun saatiin muutamat ihan jees hypyt.

Verkasta

Luokassa oli arvostelu 367.1 ja perusrata oli aika simppeli seitsemän esteen setti. Liikkeelle lähdettiin ihan hyvin, pikkasen säästöliekillä, mutta kuitenkin sujuvasti. Kolmeselle kuitenkin ohjasin aivan päin mäntyä ja taisin nukkua siellä selässä, ratsastin nimittäin ihan täysin ohi esteestä. Lenni ei edes kieltänyt, mä vaan olin ihan pellenä siellä ja vasemman puolen avut jossain hevontuutissa, ja Lenni ei varmaan edes tiennyt, että se este olisi pitänyt hypätäkin. No siinä sitten ärräpäät huudettuani käänsin vaan uudestaan esteelle ja kiltistihän poika sen hyppäsi. Loppurata meni edelleen sujuvasti, mutta kutoselle paikka oli vähän hakusessa ja Lenni teke hassun loikan kaukaa ja jäin siitä vähän jälkeen. Rata oli kuitenkin kokonaisuudessaan ihan jepa, ja tultiin jokaiselta esteeltä oikeessa laukassa alas! Harmittaa vaan ihan vietävästi toi yks ohimeneminen, kun se oli niin täysin mun syy kuin olla ja voi. Äh. Omistajan kanssa Lenni hyppäsi hienosti 0-0 tuloksen ensimmäisestä alueluokastaan =)

Kaunis poika <3 (c) Annika Mäki

Kärsivä ilme (c) Annika Mäki

Kiitos =) (c) Annika Mäki


Kiva kisapäivä oli, ja aurinkokin rupes jossain vaiheessa paistamaan kivasti. Loppuun vielä muutamia kuvia, nyt kun niitä kerrankin on.




Lenni possuttaa



Väskätti =)

19. huhtikuuta 2012

Oona ja Lenni 1v.

En nyt muista tarkkaa päivää, koska aloin Lenniä vuokraamaan, mutta joka tapauksessa se oli vuoden 2011 huhtikuun puolessa välissä, eli noin vuosi sitten. Ollaan me vuodessa ehkä vähän edistytty ja yhteistyö sujuu jo paremmin, mutta paaaaaljon on vielä tehtävää...

Höpö
Maanantaina kävin ratsastamassa pojan, mentiin vaan melko rennosti etee-nalas eikä touhuttu ihmeempiä. Tänään Lenni oli kuitenkin ratsastaessa ihan super, alussa se oli hirveesti vasenta pohjetta vastaan, joten työskentelin aika kauan käynnissä, tehtiin väistöjä ja ne sujuikin oikein mallikkaasti. Sitten kun aloitettiin ravailut, Lenni oli ihan mahtava! Oli heti kuulolla, liikkui rauhassa ja keskittyen eteenpäin, ei ollut edestä painava eikä nykinyt vastaan. Olin ihan ihmeissäni! Sama jatkui vielä koko ratsastuksen, työstin laukkaa ensin menemällä koko uraa kunnolla eteen kevyessä istunnassa ja Lenni laukkasi rentona ja tyytyväisenä isoa laukkaa, eikä ollut ollenkaan kiireinen tai yrittänyt viedä. Kun istuin laukassa alas, Lenni kävi edestä vähän raskaaksi, mutta pehmeni kuitenkin vähän ajan päästä. Poni oli niin kiva, etten sit viittinyt alkaa enempää kikkailemaan, vaan otettiin loppu ravit eteen-alas. Olin oikeesti ihan ymmälläni, kun siitä hevosesta oikein huomasi, miten se keskittyy. Siis keskittyy olennaiseen eikä kaikkeen muuhun. Se oli vielä jopa yllättävän suora ja ton alkuvänkäämisen jälkeen hyvin pohkeiden välissä ja avuilla. Kerrankin tuli sellanen fiilis, että kyllä meillä jotain toivoa vielä on!

Ehkä Lenni muisti, että meillä on "vuosipäivä" ja halusi siksi miellyttää :D Heh. No mutta joo. Sunnuntaina mennään sit sinne Raisioon loikkimaan ja katsotaan mitä sen jälkeen touhuillaan.

Muuten on alkuviikko mennyt työn merkeissä, tiistaina käytiin kaverini kanssa taas katsomassa kämppää ja eilen käytiin perheen kanssa siivillä ja Hulluilla Päivillä. Viikonloppu meneekin sit varmaan vaihteeksi rauhallisesti, kun on töitä ja heppastelua sen verran. Sunnuntaina sitten viimeistään kisapostausta! Palaillaan =)

15. huhtikuuta 2012

Pitkästä aikaa valmennuksessa

Nonniin, täällä ollaan. Viikolla ei muistaakseni tapahtunut mitään ihmeellistä, olin vaan töissä ja hengailin. Torstaina ja lauantaina liikutin Lennin, torstaina mentiin vaan aika kevyesti eikä tehny ihmeempiä. Perjantaina olin töissä ja sen jälkeen illan KOTONA ekaa kertaan varmaan muutamaan kuukauteen. Ei tehnyt ollenkaan pahaa!

Lauantaiaamulla oli sitten Matin valmennus Lennin kanssa. Lenni oli aika kiva alussa, meni kivasti eteenpäin eikä jännittänyt kauheasti eikä tehnyt mitään temppujaan. Alkuverryttelyn jälkeen aloitettiin neljän kavaletin "sarjalla", johon tuli väliin aina yksi askel. Tätä tultiin molempiin suuntiin, mulla oli vaikeuksia saada hevonen suoraksi linjalle, oltiin aina jommassa kummassa reunassa ja tultiin väärässä laukassa ulos, mutta positiivista tässä oli se, että päästiin melkeen joka kerta tulemaan oikein kivassa ja tasaisessa rytmissä. Sitten tultiin tuota sarjaa korottaen ja siihen yhdistellen joitain suhteutettuja linjoja ja lopuksi rataa.

Valmennus meni kokonaisuudessaan kai ihan jepasti, mä vaan itse sählään siellä selässä aina niin paljon, että oikeen ärsyttää. Keskityn ihan vääriin asioihin ja kaikki tärkeä unohtuu. Kokeiltiin muuten Lennillä martingaalia ekaa kertaa ja se jääkin nyt sit ilmeisesti käyttöön. Kuvia tai videoita ei nyt ole, kun mun kamera on vanhemmilla Lapissa mukana =(

Jeppis jee... Ens viikko menee taas perinteisesti töissä, huomenna mulla on autokoulun toisen vaiheen arvioiva ajo ja Lenni, torstaina myös Lenneilyä ja sunnuntaina olisi sitten vuorossa ne Raision kisat, jossa hypätään 80cm. Jos nyt tällä viikolla alkais niitä kuviakin saamaan...

Pakko pistää jotain piristystä tähän postaukseen, vaikkei nyt siihen liitykään. Lenni balettitanssijana =)